Sähköinen ajanvaraus kehittyy prosessina jatkuvasti monipuolisemmaksi ja asiakasystävällisemmäksi.
Esimerkiksi ajanvarausjärjestelmien käyttöliittymiä suunnitellaan ja rakennetaan tänä päivänä huomattavasti aiempaa selkeämmiksi ja visuaalisemmiksi, ajanvarauskokemuksesta pyritään saamaan käyttäjälle personoidumpi ja helppokäyttöisempi, ja myös asiakaspalvelu on yhä reaaliaikaisemmin saatavilla.
Kokosimme näiden kehitysaskeleiden lisäksi yhteen ajanvarauksen nykypäivän trendejä, jotka auttavat siivittämään ajanvarausprosessin soljuvana alusta loppuun.
Nykyaikaiset ajanvarausjärjestelmät tarjoavat mahdollisuuden varata aikoja ja palveluita monissa eri kanavissa, kuten verkkosivuilla, mobiilisovelluksissa, sosiaalisessa mediassa ja jopa chatbotien kautta. Ensimmäinen huomattava trendi onkin tekoälyä hyödyntävien chatbotien integroiminen osaksi ajanvarausta.
Verkkosivuille tai sovelluksiin yhdistettävät, usein ruudun alanurkasta avautuvat chat botit käyttävät keskusteluikkunassaan luonnollista kieltä ja tarjoavat erilaisia vastauspolkuja, joiden avulla käyttäjät saavat reaaliaikaista apua ajanvaraustilanteissa.
Chatbotit auttavat asiakkaita löytämään nopeasti sopivia aikoja ja muokkaamaan tai perumaan niitä tai antavat vastauksia vaikkapa yleisimpiin palvelua koskeviin kysymyksiin.
Toisena trendinä on esitietokysymysten hyödyntäminen asiakkaan ohjauksessa. Ajanvarausprosessia voidaan tehostaa palvelukohtaisen esitietokysymyskattauksen avulla, ja siten asiakkaat voivat vastaanottaa juuri itselleen sovitettuja ehdotuksia sopivista ajoista ja palveluista.
Esitietokysymysten avulla voidaan kerätä toimenpiteisiin ja vastaanottoihin tarvittavia tietoja, kuten henkilötietoja, mahdollisia erityistarpeita sekä tärkeitä asioita aiemmista varauksista tai ajankohtaista muutoksista. Personoidumpi lähestymistapa tekee ajanvarauksesta henkilökohtaisempaa ja lisää asiakastyytyväisyyttä.
Sähköisestä ajanvarauksesta saadaan nykyisin helpommin kerättyä ajanvarausdataa integraatioiden avulla. Ajanvarausjärjestelmät ovatkin alkaneet hyödyntää entistä enemmän asiakastietoja ja käyttäjädataa tarjotakseen entistä räätälöidympiä palveluja.
Varausdataa voidaan hyödyntää sen lisäksi eri liiketoimintaprosessien optimointiin ja tehostamiseen, ja selkeät, konkreettiset luvut tukevat myös päätöksentekoa. Dataa voidaan ajaa järjestelmästä tietoaltaalle, ja siitä on mahdollista luoda erilaisia raportteja esimerkiksi Power BI:llä.
Raportit auttavat yrityksiä ja organisaatioita ymmärtämään ja ennustamaan paremmin varaustilanteita, palveluiden kysyntää ja asiakaskäyttäytymistä sekä kohdistamaan resurssejaan oikeisiin paikkoihin.
Neljäntenä trendinä on yhä kehittyvämmät integraatiot, jotka ovat edellytys luotettavalle tiedonsiirrolle ja sujuvalle palvelulle.
Ajanvarausjärjestelmät voidaan integroida muihin liiketoiminnan kannalta keskeisiin järjestelmiin, kuten esimerkiksi tunnistautumiseen, videoneuvotteluihin, kalentereihin tai asiakastietoihin liittyviin ohjelmistoihin.
Kun kaikki järjestelmät ovat liitettyinä toisiinsa, voidaan saavuttaa yhä saumattomampi käyttäjäkokemus sekä varmistaa oikean tiedon siirtyminen nopeasti ja vaivattomasti järjestelmien välillä.
Mobiililaitteiden käytön yleistyessä jatkuvasti on tietysti tärkeää, että myös ajanvarausjärjestelmät mukautuvat hyvin mobiililaitteille, kuten puhelimille ja tableteille.
Asiakkaat odottavat yhä useammin mahdollisuutta varata aikoja suoraan mobiililaitteillaan, ja sen vuoksi on olennaista varmistaa, että ajanvarausjärjestelmää on helppo käyttää olinpaikasta riippumatta.
Ajanvarausjärjestelmät kulkevat käsi kädessä teknologian kehittymisen ja nykypäivän edellytysten kanssa, ja tämän hetken trendit sekä ajassa pysyminen mahdollistavat sujuvan ajanvarauksen myös tulevaisuudessa.