Sarjavaraus
Sarjavarauksen ja varausoikeuden yhdistelmällä voit mahdollistaa valikoiduille asiakkaillesi pääsyn varaamaan tiettyä palvelua n-määrä kertoja. Samalla varmistat, että muilla asiakkailla ei ole pääsyä kyseiseen palveluun.
Vapaasti varattavien palveluiden lisäksi voit tarjota valitsemillesi asiakkaille ns. varausoikeudellisia palveluita. Kun yhdistät sarjavarauksen varausoikeuksiin, voit antaa valikoiduille asiakkaille oikeuden varata palvelua määrittelemäsi maksimimäärän haluamasi ajanjakson puitteissa.
Sarjavaraus poliklinikalla
Sarjavarauksen ja varausoikeuden yhdistelmää on käytetty esimerkiksi valohoitopotilaiden ajanvarauksessa. Potilaille on annettu oikeus varata hoitoja esimerkiksi 10 kertaa kahden kuukauden hoitojaksolle. Tällöin suurella yleisöllä ei ole pääsyä kyseiseen toimenpiteeseen, ainoastaan varausoikeuden saaneilla. Hoitohenkilökunnan työaika on säästynyt itse hoitotyöhön, kun asiakkaat ovat itse päässeet varaamaan ja muuttamaan hoitoaikojaan netissä.